sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitienpäivä

Sain aamuherätyksen laulun ja lahjojen kera. Lahjojen antoa Neiti E olikin odottanut innolla jo viikkotolkulla (he olivat näet päiväkodissa aloittaneet lahjan valmistuksen jo hyvissä ajoin). Lahjan sisältö oli pysynyt hyvin salassa - etukäteen tiesin vain, että siinä oli lankaa ja äidin lempivärejä. Neiti E:n innostus sai minutkin odottamaan äitienpäivää ihan uudella tavalla. Myös Herra V oli paljastanut lahjansa värityksen kysymällä minulta, että "tykkäätkö äiti vaaleanpunaisesta?" Tykkäänhän minä. Tällaisia ihanuuksia paketeista sitten paljastui:


Neiti E oli päässyt harjoittelemaan neulan käyttöä ja Herra V huovuttamaan avustetusti (kuulemma vähemmän avustetusti, kuin äidit luulivat). Tuosta täytetystä huopasydämestä minulla tuli heti mieleen neulatyyny. Saa nähdä pätyykö siihen käyttöön. Lisäksi lahjan kylkiäisenä oli tietenkin itseaskarrellut kortit


Yhtä upeasti jatkui muukin äitienpäivä. Aamupalapöydässä oli tuoreita croisantteja ja varta vasten minua varten keitetty aamukahvi. Päivällä nautittiin grilliherkuista ja jälkiruoaksi oli Crème Brûlée´tä. Isoäidin vierailun jälkeen minua oli vielä odottamassa lisää herkkua, oma versiomme Viiriäisen lasagnesta. Kastike on vaan niin helppo tehdä noin ja se on kaiken lisäksi hyvän makuistakin. Suurin ero meidän versiossamme on fetan korvaaminen vuohenjuustolla. Eikä säässäkään ollut moittimista. Oikein hyvä päivä siis kaiken kaikkiaan.

2 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Hmm, se edellinen viesti ei tainnut lähteä mihinkään. Siis en tiennytkään, että säkin pidät blogia. Ihania juttuja oot saanut aikaiseksi, samoin E ja V =) Pitääpä lisätä sivu kirjanmerkkeihin!

Nina kirjoitti...

Tervetuloa vaan kurkkimaan :)