torstai 22. huhtikuuta 2010

Taas yksi tiskirätti



Tässä nyt sitten pari aiemmin valmistuneelle vaaleanpunaiselle sydäntiskirätille (ohje Kris Knits). Pitäähän lapsiperheen keittiössä olla erikseen pöytärätti ja lattiarätti :)

Rätti on ollut muuten ihan toimiva, mutta aika hitaastihan tuo tuntuu kuivuvan paksuutensa vuoksi. Saas nähdä, alkaako rätit haisemaan pidemmän päälle.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Helmiaskartelua



Käynti Sinellissä viime joulun alla inspiroi ja kaipaamani kivat, ruskeat ja edulliset puuhelmet valmistuivat valmiina ostamisen sijaan. Samalla syntyivät myös violetit lasihelmet.

Juhlamekko




Viime kevään saavutukseni oli tytön neulottu juhlamekko (ohje Novita Muksuextra 2008). Onneksi viime kesänä/syksynä oli liuta isompia juhlia, jotta mekolle tuli käyttöäkin. En ollutkaan aikoihin (jos koskaan) tehnyt mitään noin suuritöistä. Ohut puuvillalanka tai neulomisote ärsytti ilmeisesti jotain sormen hermoa niin, että sormi oli muutaman viikon vielä työn valmistumisen jäälkeenkin osittain tunnoton. Onneksi tunto kuitenkin palautui lopulta.

Korvien peitoksi




Tässä päätäni nyt keväällä lämmittänyt Novitan syksy 2009 lehden ohjeilla neulottu hiuspanta. Panta kiinnitetään niskan taakse napin avulla. Avoin takaosa kiinnosti minua, kun minulla on yleensä aina hiukset kiinni ja hiussoljet ja pampulat tuppaavat painamaan normipipon alla ja saavat pipon nousemaan korvilta. Lankana käytin Novita Puro kanervikkoa.

Malli on miellyttänyt minua ja haluankin tehdä itselleni samalla mallilla pari vähän hillitymmän sävyistä (=yksiväristä) ja paksumpaa hiuspantaa. Yhden sellaisen neuloinkin jo lahjaksi.

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Pöytiä pyyhkimään




Suunnittelin tuovani ensimmäiseksi näytille muutamia viime vuotisia tekeleitäni, jotta pääsen alkuun, mutta ensimmäisenä esille pääsevät kuitenkin Kris Knitsin ohjeilla pääsiäisenä syntyneet bambu-puuvillatiskirätit, jotta pääsen koekäyttämään niitä.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Motivaattorit

Viime aikoina olen vieraillut useampaankin otteeseen kangaskaupassa kuolaamassa mitä ihanampia kankaita. Muutama pieni pala trikoota on eksynyt kotiin odottaamaan lastenvaatteiden ompelua. Suurempi sarka olisi kuitenkin kangaskaapin tyhjennyksessä. Vuosien saatossa kaapin perukoille on kertynyt jos jonkinlaista kangasta mm. muutamasta loppuunmyynnistä. Suurin osa kankaista on kuitenkin sellaisia, että todella ihmettelen, miksi niitäkin on tullut hankittua. Ehkä silloin aikoinaan joku hyvä ajatus on jäänyt toteuttamatta ja nyt sitten pitäisi keksimällä keksiä näistä kankaista jotakin.

Työpöydällä odottaa uusi saumuri käyttäjäänsä. Tähän asti olen omistanut vain ompelukoneen, mutta nyt monen vuoden haaveilun jälkeen saumuristakin tuli totta.

Ehkä suurin innoittaja on kuitenkin lapset. Luulen, ainakin toistaiseksi, että juuri lastenvaatteita olisi nopeaa ja innostavaa ommella. Tai ennen kaikkea, että lapset eivät ehkä ole niin kriittisiä asujensa suhteen kuin aikuiset. Viime päivinä olenkin selaillut Suuri käsityökerho -lehtiä 80- ja 90-luvulta lähinnä lastenvaateohjeita silmällä pitäen ja eilen kävin kirjastosta hakemassa pinon Ottobre-lehtiä. Ei siis muuta kuin hihat heilumaan.

Jostainhan se on aloitettava...

Päätin aloittaa oman käsityöaiheisen blogin pitämisen muiden ihanien blogien innoittamana. Lähinnä tarkoitukseni on innostaa itseäni ajatuksista tekoihin, mutta vielä parempi, jos voin tuottaa iloa ja innostusta myös muille lukijoille.