sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Laukkuja



Olen niin laiska korjaamaan rikkoontuneita vetoketjuja, että vanhat housuni pääsivät uusiokäyttöön jonkun aiemmin kirjastosta lainaamani kirjan innoittamana. Vuorikankaaksi pääsi jämäpala lapsuuteni lastenhuoneen verhokangasta.

Vähän on laukku löysä ja painuu kasaan, jos siellä ei ole täytettä. Täytyy siis pitää aina kovast tavaraa mukana.



Neiti sai samasta housukankaasta itselleen laukun Ottobren 3/2008 kaavalla. Kukkakankaan hän valitsi itse muutamasta kangaskaapista kaivetusta vaihtoehdosta.

Viemisiä kevään juhliin



Lauantaina käytiin kaksissa valmistujaisissa. Ensimmäisiin juhliin valmistui ylioppilaslakkikortti käsityönä. Materiaalina kaapista löytyneet tilkut. Lyyran virkaa toimitti vanha metallinen vaakunanappi.



Toisiin juhliin valmistui lahjapaketiksi kassi ja tietenkin kortti samaa sarjaa. Arvaatkapas vaan, aloinko heti hinkumaan itsellenikin moista kassia. Onneksi siihenkin olikin jo palat leikattu valmiiksi, kunhan vaan kerkeäisi ompelemaan. Kangas on Hemtexin loppuunmyynnistä ompelutarkoitukseen hankittua paneeliverhoa.