tiistai 30. marraskuuta 2010

Lämmintä päälle



Vanhasta kirjoneulepaidan tekeleestä puretusta Novitan Fauna-langasta syntyi pipo Lauran blogista löydetyllä ohjeella. Kaveriksi päätin kokeilla "tuubikauluria" omalla ohjeella. Kaulus saisi olla vähän kapeampi, jotta suojaisi paremmin kaulaa. Olenkin jo miettinyt, että pitäisikö neuloa jatkoksi kapeampi osa, jonka kääntäisi kaulaa vasten. Puretun langan ilmiö tulee valitettavasti esiin kaulurissa, kun jatkoksi jouduin käyttämään uutta kerää. Edellisessä tekeleessä tämä luonnonvalkoinen lanka oli yhdistetty harmaaseen ja nyt työssä onkin "kahden sävyistä" lankaa. Onneksi ei kuitenkaan huomaa käytössä.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Välipalaa, olkaa hyvät

Nyt löytyi piuha:)





Neidin kotileikkeihin kaivattiin muutosta, kun ruokana toimivat jatkuvasti pikkuveljen puupalikat ja palapelin palaset. MEILLÄ!-blogin innoittaman ryhdyin puuhaan. Leivän virkkasin Novitan Huopanen-mix -langasta, muut ruokatarpeet syntyivät askarteluhuovasta. Valitettavasti tämä "oikea" leikkiruoka ei auttanut tavaran vohkimiseen, sillä nykyisin meiltä löytyy jatkuvalla syötöllä lähes kaikki pikkuveljeä kiinnostava tavara piilotettuna neidin kaappiin tai nostettuna pöydille ja kirjahyllyn ylemmille hyllyille. Sen sijaa pikkuveli innostui maistelemaan tomaatteja...

tiistai 23. marraskuuta 2010

Piuhat irti

Kerrankin, kun mulla on molemmat lapset samaan aikaan päiväunilla (tai ylipäänsä molemmat nukkuvat päiväunia) ja mä päätin, että nyt vien jotain kuvia kameralta tietokoneelle ja tulen tännekin päivittelemään, niin johan on piuha hukuksissa. Yleensä se aina roikkuu tässä koneessa kiinni tai on vähintäänkin pöydällä, mutta eipäs vaan nyt näy.