Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Kuvapläjäys

Mä olen ollut _niin_ kauan pois täältä blogista, että...
Olen miettinyt, että jätänkö tämän homman kokonaan vai jatkanko.
No, vielä yritän.
Tähän asti meidän tietokone on ollut makkarissa,
eikä sitä ole tullut avattua kuin ihan välttämättömissä tapauksissa.
Nyt olemme kuitenkin siirtäneet koneen väliaikaisesti alakertaan
tarkoituksena käydä läpi perheen valokuvat viideltä viimeiseltä vuodelta.
Ja ehkä vähän muutakin.

Aloitin urakan siirtämällä kuvat kännykästäni koneelle
ja sieltä paljastui joitakin kuvia tekeleistäni. Tässä niistä yhteispostaus.



 

Neuloin Novitan petroolin värisestä Huopasesta itselleni käsineet,
jotka sopivat yhteen lahjaksi saamani huopahatun kanssa.
Kaunis kiitos äidilleni, joka käsi ostamassa minulle
viimeisiä keriä kyseistä sävyä. Heräsin tuohon
sävyyn vasta, kun sitä ei ollut enää saatavilla kaupoista
Ohje Novitan oma.




Kahden myssyn jämälangoista neuloin käsineet myös tyttärelleni.




Novitan Teddy langasta
(jota tuli joskus tehtaanmyymälästä ostettua)
neuloin tyttärelle pipon ja tuubihuivin.
Vähälle käytölle ovat jääneet.
Kauluri on kuulemma liian kuuma
ja pipon tupsu liian painava.

Ja tyttö liian menevä, jotta voisi söpöstelyvaatteita käyttää,
sanon minä.





Jämälangoista on syntynyt myöskin villasukat ja lapaset tyttärelle.
Villasukat syntyivät hänen omasta toiveestaan
ja lapset myöhemmin niille kaveriksi.
Neiti E oli nimittäin askartellut paperista"kirpun" ihan minua varten
ja kirjoittanut yhteen kohtaan"tee villasukat".

Tästä innostuneena myös pikkuveli teki "kirpun",
johon hän kirjoitti "ompele pöllöpaita" :) 
Paita odottaa vielä tekijäänsä
(mutta kangas on jo saksittu tässä pääsiäisvapaalla).




Olen myös onnistunut tuhoamaan useamman kerän
lapsuuteni aikaista mohairlankaa.
Kaksinkertaisena niistä syntyi yhden
Novintan ohjeen mukaan
 neule neiti E:lle. Joulujuhlaan pääsi päälle,
mutta muuten sitä ei olla osattu käyttää.




Tarpeeseen tuli neulottua saippua-alusta matonkuteesta.
Tämä alusta on oikein toimiva.
Se hengittää, imee ylimääräisen kosteuden
ja pitää saippuan kuivana.
Ja tarvittaessa sen voi heittää pesukoneeseen.



Ommeltua on tullut vähemmän.

Neiti E:lle yksi paita.




Herra V:lle housut.




Kummitytölle on syntynyt kangaskassi,
ja samasta kankaasta esiliina.




Niin, ja olihan meillä viime keväänä juhlittavana mieheni serkun häät,
jossa lapset serkkutyttöineensaivat toimia
morsiusneitoina ja sulhaspoikana.
Lapsille toivottiin sinisävyisiä asuja 20-luvun henkeen.
Ompelimme lasten serkkutyttöjen äidin kanssa mekot tytöille
mattapintaisesta "lycrasta", jonka päälle tuli kerros viskoosista(?).
Mekkojen materiaalivalinta oli ompelun kannalta vikatikki,
kun molemmat kankaat venyivät joka suuntaan.
Lopputulos oli kuitenkin kelvollinen
ja kangasyhdistelmällä saatiin aikaan kaunis sävy.
Lisäksi virkkasimme hiuspannat, jotka koristeltiin
morsiammelta saaduilla ruusukkeilla.

Sulhaspojalle löytyi ihana harmaa puku Zarasta.
Ompelin sen takin alle tyttöjen mekkojen sävyisen liivin ja kravatin.





Herran V:n synttäreitäkin on ehditty viettää kahdesti.
4-vuotissynttäreitä juhlistettiin apinakakulla ja 5-vuotissynttäreitä haamukakulla.
Lapset ovat ollet mukana molempien koristeiden askartelussa.

Neiti E:n synttäreillä ei kakkua ollutkaan,
tarjolla oli jäätelöannoksia jäätelökioskista. En kuitenkaan muistanut
kuvata valmista kioskia, jonka lapset rakensivat ja maalasivat
isänsä kanssa.

Tässä nämä tältä erää Pian ehkä jotain muuta :)


torstai 3. huhtikuuta 2014

Nuppupeitto yhdelle pienelle nupulle




Ristiäislahjaksi yhdelle pikkuruiselle sukulaistytölle syntyi nuppupeitto.






Toinen puoli ja aplikaatiot veluuria, toinen puoli jotain pehmoista
puuvillatrikoota. Idea pupupeittoon ja vinkki pupumalleista tuli
eräästä blogista, jota en nyt löydä mistään.
Mutta kiitos kaunis sille, joka tunnistaa oman peittonsa tästä.



keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Täällä on kuulemma käyty kurkkimassa - turhaan. Siispä pitkän tauon jälkeen esittelen pikkuhiljaa vanhempaa, ja myöhemmin uudempaakin, tuotantoa.

Viime syksyksi valmistui ihanasta Eurokankaan kettukankaasta molemmille lapsille päällepantavaa.





 Pojan pusero Ottobre 4/2011 More Grey -kaavalla.



Tytön kietaisumekko valmistui Ottobre 4/2013 Princess Castle -kaavaa muokkaamalla.
Halusin paitaan kiinteät pitkät hihat,jottei aina tarvitsisi miettiä löytyykö kaapista puhtaana
sopivan värinen pitkähihainen paita mekon alle. Ompelin paitaan kiinteät pitkät hihat lyhyiden alle pidentämällä mallin A hihat rannepituisiksi ja ja ompelemalla ne mallin B lyhyiden
hihojen kanssa samaan aikaan kädenteille. Tämä oli tosi toimiva ratkaisu.
Lisäksi jätin taskut jätin pois.




torstai 29. elokuuta 2013

Merirosvopaita


Eurokankaasta löytyneestä ihanasta merirosvokankaasta
syntyi paita. Kankaaseen se ihanuus sitten jäikin.

Ensin kangas sai odottaa kaapissa, sillä meillä oli kausi,
jolloin pelättiin (meri)rosvoja. Sitten kun pääsin vihdoin ompelemaan,
en tykkääkään lopputuloksesta - en mallista, enkä värityksestä.
Kaavan on OB 3/2009 kaava nro 24.Pääntiekin
on jo alkanut lörpöttämään pesujen myötä.

Kangasta löytyy kaapista vielä toisen sävyisenä.
Ehkä saan siitä ensi kesäksi kivemman T-paidan.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Kuvia varastosta


Ottebren Minnie-kaavalla 6/2010 syntyi viime syksyksi paljon
tykätty "tunika". Kangas on jämäpala Eurokankaasta,
 

 _________



Meillä oli jo jonkun aikaa ollut tarve "lämmikkeelle",
jonka pukea saunan jälkeen yöpuvun päälle, kun
Ottobre 4/2012 ilmestyi. Siinä oleva Jumpsuit suorastaan
huusi päästä suorittamaan lämmikkeen virkaa.
Molemmat kollege-kankaat on peruja anopin varastoista
liki kolmenkymmenen vuoden takaa.







torstai 5. heinäkuuta 2012

Kiitokset ihanille päiväkodin tädeille


Neiti E siirtyy syksyllä uuteen päiväkotiryhmään ja halusimme muistaa ihania ryhmän aikuisia jollakin persoonallisella ja käyttökelpoisella lahjalla. Tovin asiaa harkittuani muistin Lilla a:n blogissa näkemäni hurmaavat t-paidat ja päätin hyödyntää ideaa.

Valitsin kaapppini kätköistä beigen ja valkoisen pohjakankaan, E värilliset kankaat. Näistä muodostui superihania kangaskasseja, joita koristaa E:n näkemys itsestään ja päiväkodin tädistä. Kasseja valmistui kolme kappaletta (kaikki eri kangasvalinnoilla), mutta valitettavasti muistin ikuistaa vain tämän viimeisen ennen lahjojen antoa.


Kassin on käännettävissä myös "nurin" päin.


Parin viimeisen kuukauden aikana Neiti E:n ryhmässä työskenteli myös yksi työllistetty. E halusi luonnollisesti muistaa myös häntä. Hänelle valmistui pussukka Hipun ohjeella. Vetoketju on kierrätysmateriaalia.
Kiitos vaan hyvin toimivasta ohjeesta Hippu!

maanantai 21. toukokuuta 2012

Tämä oli vaan pakko tehdä

Itselleni muodostui lapsuudessa rakkaaksi äidin tekemä yöpäita. Sain sen käyttöön kolmen-neljän ikäisenä ja käytin sitä vielä murrosiän kynnyksellä. Tällöin tosin sen helma ei enää viistänyt maata ja hihansuut napit avattuina ylsivät enää kyynärtaipeeseen. Lopulta eräänä päivänä, yöpukua pyykistä jo tovin odoteltuani, minulle paljastui karu totuus - äitini oli päättänyt salaa hävittää tuskin enää pesua kestävän yöpaitani. Vuosia on tuo mieltä kaihertanut. Päätin kuitenkin elvyttää paidan, jos joskus saan tyttären. Ja sainhan minä.

Elvyttäminen ei vaan onnistunut ihan helposti. Minulla on tallella suuri osa 80- ja 90-luvun Suuri käsityökerho -lehdista. Kaava oli tiettävästi ilmestynyt välillä 1979-1985. Mutta eihän minulla kyseistä lehteä ollut enää jäljellä. Kirjastoistakaan ei enää noin vanhoja lehtiä ollut tietenkään saatavilla. Lehden toimitukselta kyselin kuvailuineen apua ja lupasivat palata asiaan, mutta ei heistä mitään kuulunut. Lopulta tein huuto.netissä salapoliisin työtä ja kyselin eräältä kyseiseltä ajalta lehtiä kaupittelevalta parin lehden sisältämistä yöpaidanohjeista. Sainkin vastauksena kuvan ohjeista, joista toisen äitini tunnisti.

Lehti kotiutui itselleni. (Ja samalla paljastui, että olen itse nuoruudessani napannut kysyisestä lehdestä talteen pari ohjetta, minkä seurauksena loppulehti on luultavasti heitetty roskiin turhana ja reposteltuna.) Eurokankaasta kävin hakemassa vaaleanpunaista flanellia - saman väristä kuin minulla oli ollut. Siskollani huomasin rullan kukallista koristenauhaa - saman rullan, josta äitini oli minunkin yöpukuuni nauhan laittanut - ja hän lupaitui antamaan siitä tarvitsemani palasen. Ongelmaksi muodostui nepparit. Minulla oli vielä vuosi takaperin pussillinen vanhoja painonappeja - ihan tavallisi Prymin painonappeja, joiden seassa oli myös muutamia helmiäispainonappeja - samoja kuin minulla oli ollut. Mutta pussi hävisi!!! En ymmärrä minne. Olin harmista suunniltani, kun olin ollut niin lähellä saada Neiti E:lle kopion omasta lempiyöpaidastani. Suureksi yllätyksekseni huomasin kuitenkin Eurokankaassa, että samoja helmiäisneppejämyynnissä oli yhä myynnissä. Nyt oli tarvikkeet kasassa.


Tein yöpuvun ohjeen mukaan, mutta muutamia asioita olisi pitänyt tehdä toisin (mm. pääntiehalkio). Tiedän, että äitini oli rypyttänyt sentin levyisen koristenauhan. Itse en siinä onnistunut millään tavalla hyväksyttävästi, joten päätin vain ommella nauhan kauluksen ja rannekkeiden sauman päälle. Kaulukseen laitoin ohjeiden vastaisesti kaksi painonappia, kuten valokuvan mukaan oli omassanikin, mutta kaulus olisi kyllä kaivannut myös sen ohjeenmukaisen kolmannen napin.


Kun kerroin Neiti E:lle valmiin yöpaidan tarinan, 4-vuotias neiti totesi: "mua melkein itketti", ja sanoi käyttävänsä yöpukua aina heti, kun hän huomaa sen tulevan pesusta. Toivottavasti käyttää sitä siksi, että oikeasti pitää siitä, eikä siksi, että oma äitinsä piti siitä.

torstai 22. syyskuuta 2011

Huomaan, että täällä on kävijämäärät olleet nousussa viime aikoina. Se on pelkästään positiivista, sillä vielä kuukausi, kaksi takaperin mietin, että onko mitään mieltä kirjoitella blogia ihan vaan itselleni. Mutta jos lukijoita kävijöitä riittää jatkossakin, niin jatkan minäkin täällä :) Kommenttejakin saa jättää täällä piipahtaessa.

Sitten varsinaiseen postaukseen...



Kesän alussa tuli leikeltyä kankaat pojan T-paitaa varten. Kesän lopussa paidan kappaleet vihdoin kohtasivat toisensa. Kaavana on OB:n 3/2010 Sulo. Tein paidaan koossa 86, vaikka meillä vaatteet onkin tähän asti olleet suurimmaksi osaksi kokoa 80. Mielestäni paita on kuitenkin aika pieni ja kapea kokoisekseen. Muuten kaava on kyllä ihan kiva. Paidan käyttöaika jäi aika lyhyeksi. Saas nähdä mahtuuko päällee vielä ensi keväänä. Kankaat ovat Eurokankaasta ja omasta vanhasta paidastani.



Elokuussa sain myös valmiiksi toisen pienen projektini. Pelastin vuosi takaperin meidän katukirppikseltä kanteleenrämän kaatopaikalle joutumasta, kun "naapuri" lupasi sen ilmaiseksi. Soitin oli kokenut kovia; se oli joskus tippunut ja talla (vai mikä toi osa kanteleessa onkaan nimeltään) oli irronnut ja liimattu vinosti kiinni. Samassa syssyssä kannen viilupinta oli osittain revennyt pois. Pari homeläikkääkin viilun alta paljastuneessa pinnassa oli ja jäljellä repsotti kaksi ruosteista kieltä. Liimausten irroitus, hionta, paklaus, uudelleenliimaus, maalaus ja kielien uusiminen sai kuitenkin ihmeitä aikaa ja siitä sai kuitenkin kelpo soittimen meidän pienten lasten iloksi. Ei se varmasti konserttikanteleeksi kelpaisi, mutta minulle amatöörinä sointi on aivan riittävä.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Loman saldoa





Neidin serkku vietti 4-vuotissynttäreitään keiju teemalla. Minulle tuli vihdoin ja viimein kannustin saada korjattua joskus kirppikseltä kaupanpäällisinä saamani vaaleanpunaiset perhosensiivet. Siivet saivat päälleensä alekorista kahdella eurolla löytyneet Novitan violetit sukkikset. Loput tarpeet löytyivät varastoistani. Taikasauvan keppinä on päällystetty ilmapallotikku, päässä pieni joulupallo ja vähän lahjanauhaa. Mekkona toimi neidin "iso"tädiltään saama perhosmekko, joka onkin ollut kovin suosittu tänä kesänä prinsessahelmoineen.



Poika puolestaan sai pukeutua isoäitinsä vanhoihin "kesähousuihin". Olen tänä kesänä ollut viehättänyt käyttämään pojalla pitkiä ja lyhyitä kauluspaitoja, koska ne ovat viileitä ja suojaavat hyvin auringolta (niskankin saa hyvin suojaan nostamalla kauluksen pystyyn). Ihastuin taannoin Ottobren 2/2005 raidalliseen kauluspaitaan. Isoäisin vanhat housut olin puolestaan joskus pelastanut kierrätykseen menolta, kun mielestäni niissä oli niin kaunis raidoitus. Nämä kaksi ihanuutta päätyivätkin sitten yhteen. Onneksi olin asialla tänä kesänä, sillä yhtään isompaa paitaa noista housuista ei olisi saanut.

Aikaa paidan ompelemiseen kului syntisen paljon eli jos aika on rahaa, niin sitä tuhlattiin kyllä tässä projektissa. Itseä kuitenkin ilahdutti tehdä jotain näin tarkkaa työtä ja huomata onnistuvansa. Kauluskin istuu todella kauniisti.



Viemisiksi synttäreille valmistui rahakukkaro. Olisi pitänyt vähän selata nettiä ja etsiä ohjeita kukkaron valmistukseen ennen eikä jälkeen. Nyt tuosta tuli harmillisen karu, mutta kun olin taas liikkeellä edellisenä iltana, niin enpä voinut muuta kuin toimittaa harjoituskappaleen synttärisankarille. Toivottavasti pysyy kuitenkin kasassa hetken aikaa. Kukkaron sisään sujahti myös muutama kiillotettu kolikko.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Omaa vapaata, aah...

Sain kaksi melkein kaksi vuorokautta omaa luksuslomaa, kun mies ja lapset lähtivät maalle mummolaan, jonne itsekin lähden huomenna perässä. Aikaa on vierähtänyt käsitöiden parissa, siivotessa ja huuto.net ilmoitusten laittamisessa. Ja kaikkia näitä olisi vielä rutkasti tarjolla vajaaksi vuorokaudeksi. Uusia töitä en ole vielä kuvannut, mutta tässä esimakuna kaksi viemistä pienille ihmisille.

"Pesulappu"-liina



ja pehmohelistin.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Synttäriviemisiä



Tyttö sai kutsun kerhokaverinsa syntymäpäiville ja päätimme yhdessä tytön kanssa valmistaa hänelle lahjan. Tyttö pujotteli helmistä rannekorun ja minä valmistin jämäsametista ja helmistä rannekoruun sopivat korut ja niille pussukan. Pussukasta tuli kaikkea muuta kuin onnitunut, mutta sai kelvata, kun juhlat olivat aamulla ja ompelin - taas kerran ajoissa - puolen yön aikaan. Mulla on laatikossa läjäpäin perintönä tulleita lyhyitä housuvetoketjuja, joita ajattelin, että voisi hyödyntää pussukoissa, mutta tässä versiossa se tuntui kyllä auttamattomasti liian lyhyeltä.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Laukkuja



Olen niin laiska korjaamaan rikkoontuneita vetoketjuja, että vanhat housuni pääsivät uusiokäyttöön jonkun aiemmin kirjastosta lainaamani kirjan innoittamana. Vuorikankaaksi pääsi jämäpala lapsuuteni lastenhuoneen verhokangasta.

Vähän on laukku löysä ja painuu kasaan, jos siellä ei ole täytettä. Täytyy siis pitää aina kovast tavaraa mukana.



Neiti sai samasta housukankaasta itselleen laukun Ottobren 3/2008 kaavalla. Kukkakankaan hän valitsi itse muutamasta kangaskaapista kaivetusta vaihtoehdosta.

Viemisiä kevään juhliin



Lauantaina käytiin kaksissa valmistujaisissa. Ensimmäisiin juhliin valmistui ylioppilaslakkikortti käsityönä. Materiaalina kaapista löytyneet tilkut. Lyyran virkaa toimitti vanha metallinen vaakunanappi.



Toisiin juhliin valmistui lahjapaketiksi kassi ja tietenkin kortti samaa sarjaa. Arvaatkapas vaan, aloinko heti hinkumaan itsellenikin moista kassia. Onneksi siihenkin olikin jo palat leikattu valmiiksi, kunhan vaan kerkeäisi ompelemaan. Kangas on Hemtexin loppuunmyynnistä ompelutarkoitukseen hankittua paneeliverhoa.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Helpotusta housupulaan



Neidin vaatehylly on jo jonkin aikaa huutanut isompia housuja. Tässä vähän ensiapua -
stretchfarkut. Tähän mennessä neiti ei ole suostunut käyttämään farkkuja, koska ne ovat olleet niin kankeita. En yhtään ihmettele, kun itsekin muistan lopettaneeni farkkujen käytön jäykkien "robotti"farkkujen vuoksi. Nämä farkut tyttö on kuitenkin kelpuuttanut jalkaansa. Ja hän jopa tykkää niistä. Tykkääminen voi tosin johtua siitä, että housut eivät tipu jalasta, kuten muutamien valmishousujen kohdalla on käynyt.

Farkut on ommeltu Ottobren 1/2008 Jump-housut -kaavalla. Pituutta tuli lahkeisiin reilusti (pituus 104cm ja leveys 98cm), mutta jätin sen kasvuvaraksi. Leveydessäkin riittäisi hyvin tilaa vielä isommalle tytölle. Taitoksen käänsin ulospäin, koska se näytti näin mielestäni kivemmalta.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Apinapehmo




Omat lapset olisivat halunneet riistää apinan käsistä jo valmistusvaiheessa, mutta se meni kuitenkin 2-vuotissynttärilajaksi lasten serkulle. Malli on kirjasta Fiona Goble, Pehmolemmikit. Vähän viime tippaan meni, kun kuvittelin hommaan menevän pari tuntia. Vähän enemmän vierähti... Vartalon ateriaalina on velour ja kasvot ja paita ovat fleeceä, housut askarteluhuopaa. Vartalon sisään laitoin askartelupunosta, jotta jäseniä olisi saanut taivuteltua asentoon, mutta ei näyttänyt oikein toimivan. Mahtaako noita löytyä erivahvuisena?

maanantai 31. tammikuuta 2011

Isätyyny ikävää karkottamaan



Tulipa tämäkin tekele taas mieleen, kun sille löytyi tarvetta...

Syksyn mittaan neidille kasvoi kova ikävä, kun mies reissaili työn perässä. Onneksi muistin poikani kummin joskus tehneen lapselleen isätyynyn. Ohje löytyi Papiljottilehmä ja haalarihai -kirjasta. Onneksi mies oli juuri poistanut kaapistaan kuluneen paidan ja niinpä yhdessä tytön kanssa ryhdyimme hommiin. Tyttö auttoi mittaamisessa ja nuppineulojen kiinnittämisessä. Ompelu jäi minulle yöhön, mutta lupasin sitten viedä valmistuneen tyynyn tytön sänkyyn... Täytteenä taas vanhan pestyn tyynyn sisukset (taitaa olla pian kaikki kuhmuraiset tyynyt tuhottu).

tiistai 4. tammikuuta 2011

Joululahjoja

Pari joululahjaakin valmistui pukinkontiin, vaikka vähän tiukkaa teki.





Saunahattu Suuren Käsityölehden (6-7 2008) ohjeen mukaan Vähän tuli mielestäni pieni, vaikka pitäisi mennä jopa 58 senttiseen päähän. Omalle tytölle pitäisi myös tuollainen tehdä. Jospa tuo sama koko menisi hänelle...





Perhospinnejä ja pampuloita omalle ja serkkutytölle Risulinnun innoittamana.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Kun kissa on poissa niin hiiret hyppii pöydällä...

Mies on työmatkalla, joten kerrankin voin hyvällä omalla tunnolla (jos ei ota huomioon, että siivottavaakin löytyisi) viettää illat ompelukoneella lasten mentyä nukkumaan. Eilisen saldona oli tytön sammareiden viimeistely ja pipo viilenevää syksyä varten. Molemmat näistä on olleet niin sanottuja pidempiä projekteja.





Tytön housut kyseisestä kankaasta on ollut suunnitteilla jo minun äidilleni. Mä päätin olla siirtämättä moista velvollisuutta enää tyttärelleni ja nappasin kaavan Ottebrestä 1/2007. Housut ovat aika leveät, vaikka kavensinkin mallia hieman. Hankaluuksia tuli eteen vyötärökuminauhan kanssa. Kokeilin "yöpaita"kuminauhaa ja reikäkuminauhaa. Ensimmäinen oli liian lurua ja toinen aivan liian jäykkää. Käytin lopulta ensimmäistä, mutta saas nähdä, pitääkö vyötärölle pujottaa toinen kapeampi kuminauha rinnalle. Täytyy varmaan jatkossa käyttää perinteistä tapaa tikatun kuminauhan sijaan ja ommella vyötärölle kuminauhakuja. Onpahan sitten säätövaraa.

Frilla peppuun laitettiin tytön toiveesta, itse meinasin jättää surutta pois.



Ajatus tätä piposta syntyi sentään vaan keväällä, mutta lämpimät ilmat ehtivät ennen pipon valmistumista. No, nyt minä ehdin ensin.