Näytetään tekstit, joissa on tunniste päähineet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste päähineet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Kuvapläjäys

Mä olen ollut _niin_ kauan pois täältä blogista, että...
Olen miettinyt, että jätänkö tämän homman kokonaan vai jatkanko.
No, vielä yritän.
Tähän asti meidän tietokone on ollut makkarissa,
eikä sitä ole tullut avattua kuin ihan välttämättömissä tapauksissa.
Nyt olemme kuitenkin siirtäneet koneen väliaikaisesti alakertaan
tarkoituksena käydä läpi perheen valokuvat viideltä viimeiseltä vuodelta.
Ja ehkä vähän muutakin.

Aloitin urakan siirtämällä kuvat kännykästäni koneelle
ja sieltä paljastui joitakin kuvia tekeleistäni. Tässä niistä yhteispostaus.



 

Neuloin Novitan petroolin värisestä Huopasesta itselleni käsineet,
jotka sopivat yhteen lahjaksi saamani huopahatun kanssa.
Kaunis kiitos äidilleni, joka käsi ostamassa minulle
viimeisiä keriä kyseistä sävyä. Heräsin tuohon
sävyyn vasta, kun sitä ei ollut enää saatavilla kaupoista
Ohje Novitan oma.




Kahden myssyn jämälangoista neuloin käsineet myös tyttärelleni.




Novitan Teddy langasta
(jota tuli joskus tehtaanmyymälästä ostettua)
neuloin tyttärelle pipon ja tuubihuivin.
Vähälle käytölle ovat jääneet.
Kauluri on kuulemma liian kuuma
ja pipon tupsu liian painava.

Ja tyttö liian menevä, jotta voisi söpöstelyvaatteita käyttää,
sanon minä.





Jämälangoista on syntynyt myöskin villasukat ja lapaset tyttärelle.
Villasukat syntyivät hänen omasta toiveestaan
ja lapset myöhemmin niille kaveriksi.
Neiti E oli nimittäin askartellut paperista"kirpun" ihan minua varten
ja kirjoittanut yhteen kohtaan"tee villasukat".

Tästä innostuneena myös pikkuveli teki "kirpun",
johon hän kirjoitti "ompele pöllöpaita" :) 
Paita odottaa vielä tekijäänsä
(mutta kangas on jo saksittu tässä pääsiäisvapaalla).




Olen myös onnistunut tuhoamaan useamman kerän
lapsuuteni aikaista mohairlankaa.
Kaksinkertaisena niistä syntyi yhden
Novintan ohjeen mukaan
 neule neiti E:lle. Joulujuhlaan pääsi päälle,
mutta muuten sitä ei olla osattu käyttää.




Tarpeeseen tuli neulottua saippua-alusta matonkuteesta.
Tämä alusta on oikein toimiva.
Se hengittää, imee ylimääräisen kosteuden
ja pitää saippuan kuivana.
Ja tarvittaessa sen voi heittää pesukoneeseen.



Ommeltua on tullut vähemmän.

Neiti E:lle yksi paita.




Herra V:lle housut.




Kummitytölle on syntynyt kangaskassi,
ja samasta kankaasta esiliina.




Niin, ja olihan meillä viime keväänä juhlittavana mieheni serkun häät,
jossa lapset serkkutyttöineensaivat toimia
morsiusneitoina ja sulhaspoikana.
Lapsille toivottiin sinisävyisiä asuja 20-luvun henkeen.
Ompelimme lasten serkkutyttöjen äidin kanssa mekot tytöille
mattapintaisesta "lycrasta", jonka päälle tuli kerros viskoosista(?).
Mekkojen materiaalivalinta oli ompelun kannalta vikatikki,
kun molemmat kankaat venyivät joka suuntaan.
Lopputulos oli kuitenkin kelvollinen
ja kangasyhdistelmällä saatiin aikaan kaunis sävy.
Lisäksi virkkasimme hiuspannat, jotka koristeltiin
morsiammelta saaduilla ruusukkeilla.

Sulhaspojalle löytyi ihana harmaa puku Zarasta.
Ompelin sen takin alle tyttöjen mekkojen sävyisen liivin ja kravatin.





Herran V:n synttäreitäkin on ehditty viettää kahdesti.
4-vuotissynttäreitä juhlistettiin apinakakulla ja 5-vuotissynttäreitä haamukakulla.
Lapset ovat ollet mukana molempien koristeiden askartelussa.

Neiti E:n synttäreillä ei kakkua ollutkaan,
tarjolla oli jäätelöannoksia jäätelökioskista. En kuitenkaan muistanut
kuvata valmista kioskia, jonka lapset rakensivat ja maalasivat
isänsä kanssa.

Tässä nämä tältä erää Pian ehkä jotain muuta :)


sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Pitkästä aikaa...

Viime aikoina on tullut istuttua tosi vähän tietokoneella, joten täälläkin on ollut aika hiljaista. Lisäksi on jotenkin tosi työlään tuntuista latailla koneelle kuvia, muuttaa niiden kokoa pienemmäksi, "signeerata kuvat", ja sitten vielä ladata ne tänne blogiin. Nyt kuitenkin eräs vanha mammakaveri rupesi pitämään omaa blogia ja päätin itsekin vielä yrittää jatkaa (vaikka jo olinkin luovuttaa koko homman).

Alkajaisiksi pari pipoa, jotka syntyivät syksyn tarpeeseen. Materiaali resorineulosta. Kuviot syntyivät heijastinkankaasta lasten toiveiden pohjalta.


tiistai 6. maaliskuuta 2012

Kevät tulee, talvi menee

Meillä on koko helmikuu ja maaliskuun alku sairasteltu sairasteluiden perään: vesirokkoa, vatsapöpöä ja flunssaa... Nytkin parhaillaan tuolla on yksi kuumeinen päiväunilla. Lopputalvi mennä hurahtikin johonkin. Nyt alkaa tuntua ihan keväältä, kun aurinko paistaa ja katukin on taas aurattu kaksikaistaiseksi (ja jalkakäytäväkin on löytynyt siinä samassa). On siis viimeinen aika julkaista pari kuvaa talvisista tekeleistä.



Neiti sai lämpimikseen vähän vastaavan huovutetun myssyn kuin poika viime vuonna, tosin tähän ei tullut varsinaisia poskiläppiä ja tämä valmistui neulomalla. Valmis myssy tuppasi nousemaan ylöspäin, joten ompelin molempien läppien alareunaan napit, jolloin myssyn sai pysymään tiiviisti leuan alla mustan reikäkuminauhan avulla. "Kaunista", mutta kätevää. Tämä myssy menee varmaan päähän ensi vuonnakin, mutta poika tarvitsee ehdottomasti uuden. Vanha oli jo tänä vuonna aika nafti, mutta siitä huolimatta poika kinusi sen aina päähänsä.



Omiksi kotitossuiksi tekeytyi huopatossut. Jalassa ihanat ja lämpimät, mutta valitettavasti ne ovat jo kuluneet puhki päkiän alta. Alunperin oli tarkoitus ommella noihin nahkapohja, mutta se jäi. Seuraaviin sitten. Varsinaisia villasukkia ei olekään syntynyt tänä vuonna yhtään paria. Neidille kun meni hyvin viimevuotiset ja poika sai pukilta lahjaksi juuri jalkaan sopivan parin.



Kevään kunniaksi pitää vielä yrittää viritellä tuota vanhaa ompelukonetta käyttöön, jotta pääsisi kokoamaan valmiiksi leikattuja kankaita.

torstai 3. helmikuuta 2011

Poskien peitoksi



Kävipä niin, että itsenäisyyspäivän ulkoilun seurauksena poikani palellutti poskensa (mitään ei ollut havaittavissa ulkoillessa, eikä useampaan tuntiin, mutta seuraavat päivät paljastivat karun totuuden). Koko joulukuun pakkaset vietettiin sisällä (onneksi mies oli "kesä"lomalla ja neiti pääsi toisen vanhemman kanssa vähän ulkoilemaankin. Tapahtuma johti akuuttiin tarpeeseen löytää jostain lämmin ja posket suojaava hattu. Pähkäiltyäni ryhdyin tuumasta toimeen ja kaivoin laatikosta Naturgarnin no 1 -huovutettavaa villalankaa ja ryhdyin työhön. Ilta meni telkkaria katsoessa ja virkatessa. Välillä kävin mittailemassa nukkuvan lapsen päätä ja hahmottelemassa korva/poskilääpien muotoa. Vähän aiheutti haastetta, kun ei voinut tehdä suoraan oikeaan kokoon. Seuraavana aamuna pesukoneesta löytyi kuitenkin juuri sopivan kokoiseksi huopunut myssyntekele. Vuoritin myssyn ohuemmalla fleecellä ja harsin sen kiinni. No, harsimisveiheeseen myssy jäi, kun se pääsi käyttöön. Viikko sitten myssy tuli sitten lopulta valmiiksi, kun ompelin - vihdoin viimein - vuoren kiinni ja poistin harsinlnagat. Reilun kuukauden sitä tulikin käytettyä harsinlangat niskassa vilkkuen. Mutta kun se toimi hyvin niinkin...

Ihan kiva tuli ja itse asiassa noi poskiläpät on mielestäni aika suloiset (tosin eivät kyllä näy tuosta kuvasta, pitäisi varmaan yrittää kuvata uudestaan). Eivätkä posketkaan ole paleltuneet uudestaan.

tiistai 4. tammikuuta 2011

Joululahjoja

Pari joululahjaakin valmistui pukinkontiin, vaikka vähän tiukkaa teki.





Saunahattu Suuren Käsityölehden (6-7 2008) ohjeen mukaan Vähän tuli mielestäni pieni, vaikka pitäisi mennä jopa 58 senttiseen päähän. Omalle tytölle pitäisi myös tuollainen tehdä. Jospa tuo sama koko menisi hänelle...





Perhospinnejä ja pampuloita omalle ja serkkutytölle Risulinnun innoittamana.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Toinen (täällä esitelty) valepipo





Tässä loppusyksyksi valmistunut hiuspanta eli "valepipo". Lankana konepestävä Novitan Tempo.

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Syksyinen kesähattu

Tässä neidille kuvashetkellä jo kovassa käytössä ollut kesähattu, vaikka kuosi sopisikin kyllä enemmän syksyyn. Toi kangas on mielestäni aivan ihana. Se löytyi kuudella eurolla verhoina Hemtexin poistomyymälän loppuunmyynnistä. Kangasta on siis edelleen jäljellä ja mielessä on pari juttua, joihin se sopisi kuin nakutettu.





Kaava on Ottobren ilmainen nettikaava vähän muokaten. Levensin lieriä ja jätin vuoren kokonaan pois. Lisäksi meinasin piilottaa lierin ja päällisen saumavaran sisäpuolelle tuon punaisen kaitaleen avulla, mutta se rupesikin näyttämään aivan liian hyvältä ja niinpä purin tekeleen ja yhdistinkin normaalista poiketen lierin päälliseen nurjat puolet vastakkain ja tikkasin saumavaran piiloon. Samalla myös hatun sisäpuoli näyttää siistiltä.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Korvien peitoksi




Tässä päätäni nyt keväällä lämmittänyt Novitan syksy 2009 lehden ohjeilla neulottu hiuspanta. Panta kiinnitetään niskan taakse napin avulla. Avoin takaosa kiinnosti minua, kun minulla on yleensä aina hiukset kiinni ja hiussoljet ja pampulat tuppaavat painamaan normipipon alla ja saavat pipon nousemaan korvilta. Lankana käytin Novita Puro kanervikkoa.

Malli on miellyttänyt minua ja haluankin tehdä itselleni samalla mallilla pari vähän hillitymmän sävyistä (=yksiväristä) ja paksumpaa hiuspantaa. Yhden sellaisen neuloinkin jo lahjaksi.