perjantai 11. helmikuuta 2011

Polvisukat




Novitan 7-veljestä raitalanka kuin kutsui minua kaupassa ja huusi päästä polvisukiksi. Aiemmin olin tehnyt polvisukat vain ihan omalla ohjeella *1o1n*-neuleella ilman kavennuksia, mutta nämä sukat halusin lieästä neuleesta. Onneksi aikoinani ostamasta Novitan lehdestä sattui löytymään ohje. Mikäpä mukavampaa, kun lankakin ohjeessa oli sama. Nämä siis syntyivät. Pitäisi vaan ottaa hameet käyttöön, että tulisi enempään käyttöön. Housujen kanssa kun en kotisukkina niitä raaski käyttää, kun kuluisivat kuitenkin heti puhki. Täytyy kuitenkin todeta, että lanka kerällä on kauniimpaa, kuin neulottuna, kun kerällä väritsekoittuvat niin kauniisti.

Sukkiin kului aika tarkalleen koko kerä. Jäljelle jäi vain muutaman kymmenen sentin pätkät päättelyyn. Tiukille siis meni (tosin olisi minulla ollut toinenkin kerä kaapissa odotamassa). Toisen sukan kärkikavennuksiin jouduin napaamaan ensimmäisen sukan silmukoiden luomisesta ylijäänyttä violettia väriraitaa, kun muuten olisi sukan kärkeen tullut noi kymmenen silmukan verran vihreää.

Tuli edellisestä ihan mieleen miehen suvun kastemekon kirjailu, kun kirjoin siihen poikani nimet ja kastepäivän. Sopivaa lankaa löytyi laatikosta, mutta sen määrä osoittautui työn edetessä vähän turhan tarkaksi. Viimeisen numeron jälkeen päättelemiseen jäi 4cm:n pitui pätkä lankaa :)

Ei kommentteja: