maanantai 15. huhtikuuta 2013

Tik tak

Täällä taas. Meillä siirrettiin tietokone tulevan remontin tieltä romuvarastoksi muodostuneesta työhuoneesta meidän makuuhuoneeseen. Nyt kun pöytäkone on taas mukavammin käytettävissä, ajattelin palata taas päivittämään pikkuhiljaa tätä blogiani.Lähiaikoina on luvassa sellaisia uudempia ja vanhempia tuotoksia, jotka ovat päässeet ikuistettaviksi asti.

 Aloitetaan eilen virinneestä ideasta...

Olen pitkään haaveillut harjoittelukellosta lapsille. En ole sellaista raaskinnut ostaa, enkä kyllä ole löytänyt mieleistäkään. Ajatuksissa onkin ollut tehdä sellainen itse. Olen pyöritellyt mielessäni moniakin toteutusvaihtoehtoja samatta silti mitään aikaiseksi. Nyt kuitenkin ylä-asteella tekemästäni kellostani jätti aika ja sain ajatuksen hyödyntää koneistoa.


Taulun pohja uusiokäytettiin hajonneesta kellosta (reuna ei ollutkaan ihan niin pyöreä, mitä ei huomannutt kangaspäällysteisessä kellossa, tässä kylläkin). Kellotaulun pohjakuva löytyi netistä. Jaoin kuvankäsittelyohjelmalla kellotaulun viivalla taulun puoliksi erotellakseni yli ja vaille -määreet. Nämä alueet halusin värillisiksi. Tämä olisi vaatinut tarkkaa väritystä kuvankäsittelyohjelmalla, joten päädyin printtaamaan kaksi kellotaulua värillisille papereille ja yhdistämään puolikkaat toisiinsa. Lisäsin myös tauluun numeeriset minuutit viiden minuutin välein. Halusin ehdottomasti vasemmalle ja oikealle puolelle symmetrisesti samat määreet (esim 5 vaille ja 5 yli). Kaikissa harjoituskelloissa, joihin olen törmännyt, minuttit merkitty tauluun lukuina 1-60.

Liimasin kellotaulun pohjalevylle. Rumat ulkoreunat jäi tietenkin kiireessä käsittelemättä, joten käänsin paperin ylimääräiset reunat kellotaulun takapuolelle. Tämän jälkeen päällystin vielä taulun kontaktimuovilla, jonka reunat käänsin myös taulun taakse. Reunat ovatkin nyt aika karun näköiset ja vahingosta viisastuneena käyttäisin seuraavalla kerralla joko pyöreämpää pohjalevyä maalatuilla reunoilla, neliönmallista pohjalevyä tai pyöreää kellotaulua isommalla, mahdollisesti muotoillulla pohjalla.

Lapset maalasivat viitsarit akryyliväreillä mustaksi ja punaiseksi kellotaulun värityksen mukaan.

Tällä on hyvä jatkaa kellon harjoittelua. Erityisen hyvin Neiti E tuntui hahmottavan oikean koneiston avulle sen, miten tuntiviisari siirtyy yhden tunnin verran eteenpäin, kun minuuttiviisaria siirrettäään eteenpäin kokonaisen kierroksen verran.

2 kommenttia:

Nina kirjoitti...

Pitääpäs toi kellon väri pahasti silmään tässä blogissa. Ei muutenkaan ole lemppari, mutta sopii käytettävissä olleista väreistä parhaiten lastenhuoneeseen. Ja onpahan Vihreä - Vaille.

Marjo kirjoitti...

Käyn aina silloin tällöin katsomassa, ootko laittanut blogiin jotain uutta. Kivaa taas nähdä uusia toteutuksia.